olla

Olla

Finnice

Verbum intransitivum

olla

1. esse

Verbum transitivum

olla

1. (+adess.) habere

Verbum auxiliarium

olla

1. (verbum auxiliarium quod perfectum et plusquamperfectum format)

Coniugatio

Stirps o-					irregularis
Indicativum
		praesens	imperfectum	perfectum	plusquamperfectum
sing.	I.	olen	olin	olen ollut	olin ollut
	II.	olet	olit	olet ollut	olit ollut
	III.	on	oli	on ollut	oli ollut
plur.	I.	olemme	olimme	olemme olleet	olimme olleet
	II.	olette	olitte	olette olleet	olitte olleet
	III.	ovat	olivat	ovat olleet	olivat olleet
passivum		ollaan	oltiin	on oltu	oli oltu

Condicionalis
		praesens	perfectum
sing.	I.	olisin	olisin ollut
	II.	olisit	olisit ollut
	III.	olisi	olisi ollut
plur.	I.	olisimme	olisimme olleet
	II.	olisitte	olisitte olleet
	III.	olisivat	olisivat olleet
passivum		oltaisiin	olisi oltu
Imperativus
		praesens	perfectum
sing.	I.
	II.	ole	ole ollut
	III.	olkoon	olkoon ollut
plur.	I.	olkaamme	olkaamme olleet
	II.	olkaa	olkaa olleet
	III.	olkoot	olkoot olleet
passivum		oltakoon	olkoon oltu
Potentialis
		praesens	perfectum
sing.	I.	lienen	lienen ollut
	II.	lienet	lienet ollut
	III.	lienee	lienee ollut
plur.	I.	lienemme	lienemme olleet
	II.	lienette	lienette olleet
	III.	lienevät	lienevät olleet
passivum		oltaneen	lienee oltu

Participia			Infinitivi
		(sing.)
act.	VA	oleva	A	olla ollakseen1
	NUT	ollut
	MA	olema	E	ollessa oltaessa ollen
pass.	VA	oltava
	TU	oltu
negans		olematon	MA	olema-2

¹ transl. + poss.suff. tertiae personae

² iness. -ssa, elat. -sta, illat. -an, adess. -lla, abess. -tta, instr. -n.

Usus

Habere

Persona/subjectum qui habet est in casu adessivo. Objectum est in casu nominativo, partitivo aut accusativo. Verbi forma est singularis tertia persona.

Minulla lienee sanakirja (nom.). Habeo ut credo lexiconem. (Lit. "Lexicon ut credo mecum est.")

Minulla ei ollut sanakirjaa (part.). Non habebam lexiconem. (Lit. "Lexicon non mecum erat.")