Jumala
Appellatio pronuntiatusque
[+/-]- /ˈjumɑlɑ/
Nomen substantivum
[+/-]jumala
- deus (-i masc.) || Ens cui vis supernaturalis conceptum est, et quod a sacrificiis, suppliciis, etc., propitiatum est; divinitas; divus.
Nomen proprium
[+/-]Jumala
Declinatio
[+/-]Nominis substantivi declinatio
| Declinatio Finnica | ||
|---|---|---|
| sing. | plur. | |
| nom. | jumala | jumalat |
| gen. | jumalan | jumalien jumalten †jumalain |
| part. | jumalaa | jumalia |
| iness. | jumalassa | jumalissa |
| elat. | jumalasta | jumalista |
| illat. | jumalaan | jumaliin |
| adess. | jumalalla | jumalilla |
| abl. | jumalalta | jumalilta |
| allat. | jumalalle | jumalille |
| ess. | jumalana | jumalina |
| translat. | jumalaksi | jumaliksi |
| instr. | — | jumalin |
| abess. | jumalatta | jumalitta |
| comit. | — | jumaline- |
Nominis proprii declinatio
Sicut singularis nominis substantivi. (Comitativus Jumaline-.)
Dictiones collatae
[+/-]Aliae appellationes Dei
Dictiones derivatae
[+/-]Loci
[+/-]Uskon yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan.
Credo in unum Deum, patrem omnipotentem, factorem caeli et terrae, visibilium omnium et invisibilium.