suu (fi)
Appellatio pronuntiatusque
[+/-]- /ˈsuː/
- Homoeoteleuton: -uː
Notatio
[+/-]Nomen substantivum
[+/-]suu
- os (-ris neut.) || Apertura per quem animal cibum recepit; etiam, bucca seu spatium in quo lingua et dentes sunt.
Declinatio
[+/-]| Declinatio Finnica | ||
|---|---|---|
| sing. | plur. | |
| nom. | suu | suut |
| gen. | suun | suiden suitten |
| part. | suuta | suita |
| iness. | suussa | suissa |
| elat. | suusta | suista |
| illat. | suuhun | suihin |
| adess. | suulla | suilla |
| abl. | suulta | suilta |
| allat. | suulle | suille |
| ess. | suuna | suina |
| translat. | suuksi | suiksi |
| instr. | — | suin |
| abess. | suutta | suitta |
| comit. | — | suine- |
Dictiones collatae
[+/-]Meronyma